Muilla mailla Kap Verdellä

Olimme tammikuun alussa kahden viikon lomamatkalla Kap Verdellä (Sal/Santa Maria). Reissun ruokahuolto hiukan mietitytti etukäteen. Uskoin 1-vuotiaan pärjäävän aika hyvin ravintolaruuilla, isosiskon rajoittuneet makumieltymykset enemmänkin huolettivat. Enpä olisi murehtinut, jos olisin tiennyt, että lähes joka ravintolasta saa pasta bolognesea. 

Se paras ja nopein bolognese.

Saimme vanhemmiltani vinkin hyvästä rantaravintolasta (Hotelli Morabezan Beach Club), jossa sitten ahkerasti käytiinkin lounaalla. Tilaus oli aina sama: päivän kala ja spagetti bolognese. Lapsen pasta-annos ilmestyi pöytään joka kerta yhtä hämmästyttävällä nopeudella, kokki varmaan heitti annoksen mikroon jo nähdessään meidän lähestyvän ravintolaa. Ja silti maku oli ihan kohdallaan, erityisesti tyttären mielestä. Vauva taas söi aikuisten annoksista pääasiassa kalaa - onneksi kalafileet olivat niin suuria, että niistä riitti ahmatillekin jaettavaksi. Lautasella oli useimmiten serraa eli wahoota eli raitamakrillia, pari kertaa myös tonnikalaa. Takuutuoretta. Beach Clubilla kala grillattiin asiakkaan edessä ulkogrillissä, lisukkeet ja herkullisen valkosipulikastikkeen sai annostella itse. 

Onko tää lasten annos?

Wahoota isin haarukasta.

Jalat pöydällä Beach Clubilla.

Hotellitarjonta oli aika all inclusive-painotteista, mutta valitsimme täysihoidon sijaan pelkät aamiaiset, koska ajatus 45 perättäisestä ateriasta samassa ravintolassa ei totisesti innostanut. Valinta osoittautui oikeaksi. Kylälle oli lyhyt matka ja ravintolatarjontaa oli ihan riittämiin. Jos olisimme illastaneet hotellissa, olisi kylällä käyminen jäänyt kokonaan väliin ja mökkihöperyys vallannut ainakin vanhemmat. Toki muutamana iltana söimme hotellillakin ja pari kertaa aikuiset söivät noutopitsaa hotellin sängyllä lasten herkutellessa valmispuurolla. Mukavaa vaihtelua sekin.

Iloksemme joku on rahdannut Kap Verdelle ikeallisen valkoisia Antilop-syöttötuoleja, niitä löytyi varsinkin hotellien ravintoloista. Myös matkarattaat ja oma Sack´n seat-matkasyöttötuoli helpottivat pikkumiehen ateriointia. Silikoninen ruokailualusta tuotiin myös kotoa, tosin se lensi maahan ihan yhtä iloisessa kaaressa kuin lautasetkin. Loppujen lopuksi lautasta onkin helpompi pidellä kiinni pöydässä yhdessä kädellä kuin lötköä alustaa.

Päätimme unohtaa varoitukset salmonellasta ja söimme joka päivä mahtavaa italialaistyylistä jäätelöä, jota parikin eri jäätelöbaaria tarjosi ja ilmeisesti valmistikin paikan päällä. Poika oppi artikuloimaan sanan "anna" erittäin selvästi ja kovaäänisesti.

Matkalla juhlittiin myös pojan 1-vuotissyntymäpäivää. Kakku napattiin hotellin aamiaispöydästä ja koristettiin papaijalla.

Ja ettei tärkein unohtuisi: kyllä, sitä tuli syötyä. Hiekkaa.

Silakoita!

Ikuisuuksia kestäneen joululoman jälkeen mekin aletaan vähitellen palailla arkeen. Vauva ei ole enää vauva vaan 1-vuotias taapero. Vaikka on se vielä aika vauva kuitenkin. Lomailtiin pari viikkoa Kap Verdellä ja siellä taas muistui mieleen, että kotonakin pitäisi syödä kalaa enemmän ja monipuolisemmin. Muistin jostain lifestyle-blogista bongaamani silakkareseptin, hankkiuduin Hakaniemen halliin ja itse ruokahan syntyikin aika pienin ponnistuksin. Silakkafileet näyttävät maksavan kympin kilo eli aika lailla enemmän kuin kokonaiset, mutta valmiit fileet ovat mukavan matalan kynnyksen lähestymistapa niin lapsille kuin tällaiselle tonnikala- ja kalapuikkokokillekin.

Kuva olis kiva, mutta kamerani on toistaiseksi kateissa matkan jäljiltä, eikä puhelinkaan suostunut luovuttamaan sillä otettuja kuvia langattomasti eteenpäin. Mutta eihän tämä erityisen kaunis ruoka ole.

Uunisilakat (4-6:lle)

600g silakkafileitä
1 purjo
2 dl kuohukermaa
Suolaa ja pippuria

Leikkaa purjo renkaiksi ja levitä uunivuoan pohjalle. Leikkaa silakoista saksilla selkäevä pois ja levitä fileet työtasolle nahka alaspäin. Mausta kala suolalla ja (musta)pippurilla. Valkopippuri toimisi varmaan myös, jos sitä sattuu löytymään. Kääri fileet rulliksi ja asettele purjojen päälle. Kaada lopuksi päälle kerma ja lisää pintaan suolaa ja pippuria. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia. Silakkarullat saavat vähän väriä ja rapeutta pintaansa ja purjo pehmenee kermassa ihanan makeaksi.

Tarjosin silakat puikulaperunamuusin kanssa. Päivi on kyllä oikeassa, puikulat ovat herkkua. Ruuan menekki oli, kuten yleensä, kaksijakoinen: pikkumies tykkäsi kovasti ja veteli silakkarullia kaksin käsin. Tytär tykkäsi ensin, sitten ei tykännytkään, kuori nahan kalan päältä ja söi pari rullaa. Mies oli diplomaattisen hiljainen. Eli tätä tarjotaan meillä kyllä uudelleenkin, että tottuvat. Onneksi silakkaa saa syödä vain kerran kuussa, vai miten se oli?