Pieni vieraamme on syönyt tähän mennessä hyvällä halulla tekemiäni "kaikki lapset tykkää"-perusruokia, eli makaronilaatikkoa, perunamuusia ja kalakeittoa. Koska hän tulee kulinaristisesta kodista, uskaltauduin kokeilemaan jo vähän jännittävämpiä makuja. Tämä soppa on maistunut meillä molemmille lapsille.
Olen valmistanut lukuisia versioita bataatti-kookoskeitosta. Jossain vaiheessa keksin lisätä linssit ja nyt viime aikoina olen uskaltautunut vaihtamaan bataatin porkkanaan. Keiton kotimaisuusaste paranee huimasti ja linssit pitävät rakenteen mukavan tukevana. Inkivääri on porkkanan ehdoton kaveri.
Porkkana-linssikeitto (6:lle)
1 kg porkkanoita200g punaisia linssejä
3 valkosipulin kynttä
Parin peukalonpään kokoinen pätkä inkivääriä
1 kanaliemikuutio
2 dl kookosmaitoa
Loraus (rypsi)öljyä
Mustapippuria
Kuori ja paloittelet porkkanat. Kuori valkosipulin kynnet ja paloittele karkeasti. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä porkkanoita ja valkosipulia. Lisää hienonnettu (tai raastettu) inkivääri sekä linssit. Kaada päälle kylmää vettä niin, että ainekset peittyvät, lisää liemikuutio ja anna hautua pehmeäksi hiljaa kiehuen. Lisää tarvittaessa vettä, keiton on kuitenkin tarkoitus jäädä aika sakeaksi. Lisää lopuksi kookosmaito ja soseuta sauvasekoittimella. Mausta varovasti mustapippurilla.
Molemmille pienille maistui kiitettävästi. Tällä hetkellä keittiön tädin sydäntä lämmittää eniten, kun kysyn "otatko lisää" ja vastaus on "too, otan".
Tyttärelle tämä on sellaista peruspöperöä, joka kelpaa, mutta ei aiheuta riemunkiljahduksia (harvempi ruoka niitä synnyttää, mutta koko ajan useampi). Testiryhmään osui sattumalta myös yksi nälkäinen ekaluokkalainen, joka maistoi lusikallisen, kiitti kohteliaasti ja poistui rakentamaan legoajoneuvoa. Ehkä sekin on aidon ystävyyden merkki, että uskaltaa tulla meille, vaikka täällä tarjotaan harva se päivä porkkanakeittoa.
linssit on mulle vaikeita mut tätä pitää kyllä kokeilla, porkkana ja inkivääri on niin hyvä yhdistelmä että eiköhän sinne linssitkin pyöristy!
VastaaPoista