lauantai 9. marraskuuta 2013

Saunaillan tortillat


Meidän perheen peruslauantaihin kuuluu kerrostalon saunavuoro ja sen jälkeen koko perheen yhteinen illallinen. Ruuaksi valitaan tarpeeksi helppoa ja kaikille maistuvaa, mielellään jotain, jonka voi valmistella jo ennen saunaa. Tänään syötiin tortilloita, joiden lisukkeet noudattavat aika lailla samaa kaavaa kerrasta toiseen: chili con carne- tyyppistä papu-jauhelihamössöä, juustokastiketta, salaattia. Näin syntyi jauhelihatäyte tällä kertaa:

1 punasipuli
400 g jauhelihaa
2 valkosipulinkynttä
3 dl keitettyjä valkoisia papuja (näitä sattui olemaan pakastimessa, mutta myös ruskeat, mustat tai kidneypavut sopivat ihan yhtä hyvin)
500 g tomaattimurskaa
1 rkl oliiviöljyä

Silppua punasipuli ja kuullota öljyssä pari minuuttia. Lisää jauheliha ja paista lähes kypsäksi, lisää sitten valkosipuli. Kaada joukkoon tomaattimurska ja (jäiset) pavut ja keitä kunnes pavut ovat sulaneet. Tämän jälkeen voit joko maustaa koko annoksen tai, kuten minä tein, jakaa sen kahteen kattilaan ja maustaa molemmat erikseen seuraavasti:

Carne sin chili eli vauvoille ja muille chilin vieroksujille:

Mustapippuria
Oreganoa (kuivattua)
Timjamia tai basilikaa (tuoretta tai kuivattua)


Coriander & Co:

Mustapippuria
1 kuivattu chilipalko tai maun mukaan enemmän
Tuoretta korianteria 1/3 ruukkua
Suolaa

Lisää muut paitsi tuoreet yrtit ja keitä pienellä lämmöllä puolisen tuntia. Lisää lopuksi tuoreet yrtit. Ja jos joku nyt miettii, kumpaa 6-vuotias söi, niin tietystipä tuota miedompaa. Korianteri ja chili ovat ehdottomalla ei-listalla, enkä viitsinyt tuhota lauantai-illan tunnelmaa tarjoamalla kumpaakaan. Vauvalle olisi varmaan kelvannut.

Tätä tarjottiin Rainbown täysjyvätortilloiden kanssa, lisukkeena porkkanasalaattia (maustettuna korianterilla, sitruunalla ja sweet chili- kastikkeella, mutta siitä ei tullut huippuhyvää), juustokastiketta ja ranskankermaa. Vielä juustokastikkevinkki, opin tämän zombiystäviltämme Leinoilta joskus kauan sitten:

Laita kippoon muutama cheddarsulatejuustosiivu ja tilkka maitoa (esim. neljä juustosiivua ja 1/2 dl maitoa) ja kuumenna mikrossa vajaa minuutti. Sekoita, kunnes kastike on tasaista ja kermamaista. Saman voi tehdä myös pienessä kattilassa hellalla kuumentaen. Kastike jähmettyy nopeasti, mutta sitä on kätevä tehdä lisää vaikka kesken ruokailun.



Vaikka tämä yrittää olla lastenruokablogi, on nyt pakko vinkata täydellisestä, sitruunaisesta vehnäoluesta korianterilla maustetun ruuan kaveriksi. Löysin tämän Suomenlinnan Panimon Piper Witin tänään sattumalta Vallilan S-Marketista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti