Suklaata, raakana

Oli meidänkin aika kokeilla raakasuklaan tekemistä. Oikeastaan olen alkanut kiinnostua asiasta vasta viime aikoina, kun olen maistellut valmiita raakasuklaita ja erityisesti katsellut niiden kilohintoja, jotka liikkuvat siinä sadan euron kieppeillä. Ja toki ajatus terveellisestä ja oikeasti hyvän makuisesta herkusta houkuttelee. Ensin addiktoin itseni raakakaakaonibseihin - ja se kävikin nopesti, parissa päivässä. Siitten mietin, että jos näitä vähänkin makeuttaa, niin eihän se mitenkään voi pahaa olla. Päädyin hankkimaan ensikokeilua varten CoCovin valmiin raakasuklaanvalmistuspakkauksen, koska Ruohonjuuressa oli monista raaka-aineista tarjolla vain lähemmäs kilon säkkejä. Tuntui vähän liioittelulta sijoittaa sataa euroa tämmöiseen pikku herkkukokeiluun.

Tytär innostui heti suklaan tekemisestä  ja lapsille sopivaa puuha onkin. Käytännössä aineet vain sekoitettiin vesihauteessa, jota en virittänyt kattilaan vaan tiskialtaaseen. Näin lämpötila pysyi aisoissa eikä uskoakseni ylittänyt sitä syntistä 45 asteen rajaa, joka tuhoaa hienot ravintoaineet. Lisäsimme osaan suklaasta kaakaonibsejä, osaan pakkauksen mukana tulleita gojimarjoja ja osasta tehtiin vampyyrinhampaita ilman lisämausteita.

Pakkauksessa on valmiina agavesiirappia makeutukseen. Emme laittaneet kerralla kaikkea vaan maistelimme ja päädyimme 2/3 pullolliseen. Miehen mielestä suolaisuus maistui vähän liikaa läpi ja olisi vaatinut lisää makeutta, itseäni maku miellytti. Suola oli seoksessa valmiina. Tyttärelle suklaa maistui, erityisesti vampyyrinhampaat, mutta suuta kutitti jälkeenpäin. Olisiko johtunut maca- tai lucumajauheesta? Nehän voi jatkossa vaikka jättää poiskin, tai lisätä vain osaan suklaamassasta.

Suklaan kokkailu ei varmasti jää tähän kertaan ja maustamisideoitakin on mielessä vaikka mitä. Ei tätä ihan jatkuvasti voi kuitenkaan jääkaapissa pitää, sen verran nopeasti suklaarasia tyhjenee...

 

Perinteiden äärellä: palapaistia

Eilen se vihdoin tapahtui: mieheni laittoi ruokaa. Viimeksi sama koettiin reilu vuosi sitten, kun vauva oli viikon vanha ja isä koki velvollisuudekseen ruokkia poikastaan imettävää emoa. No, lopputulos oli, että niin äitikin kuin lapsetkin itkivät vuolaasti nälkäänsä, ennen kuin pitsat viimein saatiin pöytään siinä iltakymmenen jälkeen.

Tämän kertainen kokkaussessio oli paremmin ajastettu, vaikka aikaa siihen kyllä kului. Ruoka valmistui päivän mittaan, mutta syömisajankohdaksi sovittiin varmuuden vuoksi vasta ilta. Ruokalistalla oli perinteistä palapaistia, jota anoppi tekee usein ja hyvin. Kokoliha on meidän taloudessa aikalailla tuntematon tuote. Suurin yllätys olikin se, kuinka vähiin liha kaiken paistamisen ja hauduttamisen jälkeen meni. Sama määrä jauhelihaa tuntuu paljon riittoisammalta.

Ohje on yhdistelmä anopin perinteistä sekä googlattuja lisävinkkejä, kokin luovuutta unohtamatta.

Palapaisti (4-6:lle):

600g naudan palapaistia
1 iso sipuli
2-3 porkkanaa
Voita tai Oivariinia
Vehnäjauhoja
1/2 dl kuohukermaa
Suolaa
Mustapippuria
Valkopippuria

Kuutioi liha parin-kolmen cm:n kuutioiksi. Ruskista lihat parissa erässä voissa kuumalla pannulla. Laita lihat kattilaan odottamaan. Kuutioi sipuli ja ruskista se pannulla. Tämän jälkeen huuhtele paistinpannu vesitilkalla ja kaada vesi kattilaan lihojen päälle. Tee ruskea kastike: ruskista vehnäjauhot kunnolla tummaksi n. 50 grammassa voita. Jauhojen määrää en huomannut vakoilla, mutta sen verran, että niistä tulee voin kanssa paksu tahna. Lisää vettä sen verran, että syntyy paksuhko kastike. Kaada kastike kattilaan lihojen päälle ja pilko sekaan porkkanat. Vettä voi lisätä, jos kastike tuntuu liian paksulta.

Mausta pippurilla (kokki laittoi molempia, valkopippuri olisi perinteinen ratkaisu) ja hauduttele miedolla lämmöllä pari-kolme tuntia. Lisää ennen tarjoilua kerma ja mausta suolalla maun mukaan. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Hyväähän tästä tuli ja lihaa pystyi pilkkomaan lusikalla. Kaikki tykkäsivät ja kattila miltei tyhjeni yhdellä aterialla. Eli kaikkeen vaivannäköön ja haudutteluaikoihin nähden aika pieni satsi, annos kannattaa tuplata, koska tämähän vain paranee seuraavaan päivään.

Mies oli silminnähden tyytyväinen saavutukseensa ja suunnitteli jo seuraavaa ateriaa. Mitähän hyvää me ensi vuonna saadaan?

Torttuja

"Runeberg oli runoilija, kirjailija ja paljon muuta. Hänellä oli kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli. Runeberg tapasi isänsä ensimmäisen kerran vasta kolmevuotiaana ja oppi kävelemään vasta kolmevuotiaana, koska sairasti risutautia (oik. risatauti, lat. scrofulosis on pitkällinen tuberkkelibasillin aiheuttama, lapsilla ja nuorilla henkilöillä esiintyvä rauhastulehdus)." Tämän kaiken tytär ehti kertoa ennen kuin haukkasi. Kyllä eskarissakin kaikenlaista oppii. 

Lopputulos oli rapea ja kakkumainen, ei ihan niin hyvä, että tekisin samalla ohjeella uudestaan. Eli haeskelen uuden ohjeen ensi vuodeksi. Ja valkoista kuorrutusta. Huomasin kuorrutteen vaaleanpunaisuuden vasta, kun pursotin sitä tortuille. Yllättävän hyvin nuo Dr.Oetkerin kuorrutteet säilyvätkin, tämä kun oli väristä päätellen toissajouluista.

Muilla mailla Kap Verdellä

Olimme tammikuun alussa kahden viikon lomamatkalla Kap Verdellä (Sal/Santa Maria). Reissun ruokahuolto hiukan mietitytti etukäteen. Uskoin 1-vuotiaan pärjäävän aika hyvin ravintolaruuilla, isosiskon rajoittuneet makumieltymykset enemmänkin huolettivat. Enpä olisi murehtinut, jos olisin tiennyt, että lähes joka ravintolasta saa pasta bolognesea. 

Se paras ja nopein bolognese.

Saimme vanhemmiltani vinkin hyvästä rantaravintolasta (Hotelli Morabezan Beach Club), jossa sitten ahkerasti käytiinkin lounaalla. Tilaus oli aina sama: päivän kala ja spagetti bolognese. Lapsen pasta-annos ilmestyi pöytään joka kerta yhtä hämmästyttävällä nopeudella, kokki varmaan heitti annoksen mikroon jo nähdessään meidän lähestyvän ravintolaa. Ja silti maku oli ihan kohdallaan, erityisesti tyttären mielestä. Vauva taas söi aikuisten annoksista pääasiassa kalaa - onneksi kalafileet olivat niin suuria, että niistä riitti ahmatillekin jaettavaksi. Lautasella oli useimmiten serraa eli wahoota eli raitamakrillia, pari kertaa myös tonnikalaa. Takuutuoretta. Beach Clubilla kala grillattiin asiakkaan edessä ulkogrillissä, lisukkeet ja herkullisen valkosipulikastikkeen sai annostella itse. 

Onko tää lasten annos?

Wahoota isin haarukasta.

Jalat pöydällä Beach Clubilla.

Hotellitarjonta oli aika all inclusive-painotteista, mutta valitsimme täysihoidon sijaan pelkät aamiaiset, koska ajatus 45 perättäisestä ateriasta samassa ravintolassa ei totisesti innostanut. Valinta osoittautui oikeaksi. Kylälle oli lyhyt matka ja ravintolatarjontaa oli ihan riittämiin. Jos olisimme illastaneet hotellissa, olisi kylällä käyminen jäänyt kokonaan väliin ja mökkihöperyys vallannut ainakin vanhemmat. Toki muutamana iltana söimme hotellillakin ja pari kertaa aikuiset söivät noutopitsaa hotellin sängyllä lasten herkutellessa valmispuurolla. Mukavaa vaihtelua sekin.

Iloksemme joku on rahdannut Kap Verdelle ikeallisen valkoisia Antilop-syöttötuoleja, niitä löytyi varsinkin hotellien ravintoloista. Myös matkarattaat ja oma Sack´n seat-matkasyöttötuoli helpottivat pikkumiehen ateriointia. Silikoninen ruokailualusta tuotiin myös kotoa, tosin se lensi maahan ihan yhtä iloisessa kaaressa kuin lautasetkin. Loppujen lopuksi lautasta onkin helpompi pidellä kiinni pöydässä yhdessä kädellä kuin lötköä alustaa.

Päätimme unohtaa varoitukset salmonellasta ja söimme joka päivä mahtavaa italialaistyylistä jäätelöä, jota parikin eri jäätelöbaaria tarjosi ja ilmeisesti valmistikin paikan päällä. Poika oppi artikuloimaan sanan "anna" erittäin selvästi ja kovaäänisesti.

Matkalla juhlittiin myös pojan 1-vuotissyntymäpäivää. Kakku napattiin hotellin aamiaispöydästä ja koristettiin papaijalla.

Ja ettei tärkein unohtuisi: kyllä, sitä tuli syötyä. Hiekkaa.