Siivouspäivä

Sain apua keittiön siivoamiseen (kohtuulliseen 20 sentin hintaan) ja kylläpä hella kiiltelikin kevätauringossa. Vaan mitä tapahtui samaan aikaan olohuoneessa...?

"Kato äiti kiipesin pöydälle! Ihan itse!"

Jalkapalloilijan evästä: porkkana-pähkinämuffinssit

Kallion Brahen kentän tekojää on vihdoin saatu sulatettua pois, alta löytyi tekonurmi ja tänään alkoi ulkojalkapalloilukausi! Sekä pelaaja itse että kentän laidalla roikkujat ovat asiasta innoissaan, vaikka vähän koleassa säässä tänään treenattiinkin. Lisäksi harjoitukset osuivat niin varhaiseen ajankohtaan, että pelaajalle piti keksiä matkan varrella leikkipuistossa syötävää evästä. Leipäkorin antimet olivat vähän kuivahtaneet, joten päädyin kehittelemään porkkanamuffinssireseptiäni taas asteen verran terveellisempään suuntaan. Valkoisten vehnäjauhojen vaihtaminen täysjyväspelttiin olikin loistoratkaisu, joka paransi sekä muffinssien makua että rakennetta. Alkuperäisessä reseptissä oli kolminkertainen määrä sokeria, nyt määrä alkaa olla kohdillaan.

Podin koko päivän huonoa omaatuntoa, kun olin laittanut lapsen tarhaan pelkässä fleecetakissa ja ulkona olikin aika viileää. Varustin siis eväskassin muffinssien lisäksi toppatakilla ja kuumalla kaakaolla. Eipä tarvinnut hoputtaa eväitä syömään...

Porkkana-pähkinämuffinssit (6 kpl)

2,5 dl täysjyväspelttijauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1/2 dl fariinisokeria
1 dl rypsiöljyä
1 dl maustamatonta jugurttia
1,5 dl hienoksi raastettua porkkanaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa fariinisokeri, öljy ja jugurtti ja kaada seos kuivien aineiden joukkoon. Lisää porkkanaraaste ja sekoita taikina tasaiseksi. Taikina on aika jähmeää. Lusikoi taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.


Illalla tytär vielä taiteili meille kookospalmut lopuista muffinsseista:

Aikuisten iltapalaa

Kun lapset on saatu unten maille, on aikuisten iltapalan aika. Töissä ollessani söin aika usein iltapuuron yhdessä tyttären kanssa ja painuin petiin heti, kun mahdollista. Nyt jaksan sinnitellä hereillä iltapalan ja teekupillisen, ehkä jopa tv-sarjan jakson verran. Välillä pyritään syömään vähän paremmin, siis aikuisten näkökulmasta. Aikuisen herkku kun on 7-vuotiaan inhokki. Eipä tule lapselle iltapalakateus, kun luettelen, mitä ällötyksiä me taas aiotaan syödä. Ja ehkä jopa viiniä, yäk!

Viime viikonloppuna innostuin marinoimaan kasviksia illallistarpeiksi. Kun aineet odottavat valmiina jääkaapissa, on esimerkiksi näiden herkkuleipien kokoaminen tosi nopeaa - ettei mene hyvää "lapset nukkuvat jo"-aikaa kokkaamiseen.

Marinoidut munakoisot

1 munakoiso
1/2 dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1/2 valkosipulin kynsi hienonnettuna
Suolaa
Mustapippuria

Leikkaa munakoisot vajaan sentin paksuiksi viipaleiksi, ripottele suolaa pintaan ja anna itkettyä ainakin vartti. Huuhtele ja kuivaa viipaleet. Levitä munakoisot uunipellille ja paista n. 225-asteisessa uunissa (grillivastuksen alla), kunnes viipaleet saavat hiukan väriä. Käännä viipaleet ja paista vielä hetki.

Sekoita marinadin ainekset kulhossa ja kääntele munakoisoviipaleet joukkoon. Anna maustua ainakin puoli tuntia. Munakoisot säilyvät jääkaapissa pari päivää.

Marinoidut kesäkurpitsat

2 pientä kesäkurpitsaa (Lidlistä löytyy usein pieniä)
1/2 dl oliiviöljyä
2 rkl korianteritahnaa (esim. Spice Up)
1/2 tl hienonnettua valkosipulia

Valmista kuten munakoisot, itkettää ei tarvitse.

Paahdettu paprika

1 punainen paprika

Halkaise paprika, poista siemenkota ja laita uunipellille yhtä aikaa muiden kasvisten kanssa halkaisupinta alaspäin. Paahda, kunnes kuori on mustunut. Anna jäähtyä kannellisessa astiassa. Kuori ja leikkaa pitkittäin suikaleiksi.

Iltapalaleivät (kahdelle)

4 viipaletta hyvää vaaleaa leipää tai kaksi isoa sämpylää ym. (tai terveellisenpänä vaihtoehtona täysjyväkauraleipää)
Marinoitua munakoisoa
Marinoitua kesäkurpitsaa
Paahdettua paprikaa
n. 100g halloumijuustoa
Oliiviöljyä

Huuhtele ja viipaloi halloumi (liota vedessä puoli tuntia, jos haluat vähentää suolaisuutta). Kuivaa viipaleet ja paista kuumassa pannussa öljytilkassa molemmin puolin, kunnes juusto saa väriä. Kostuta leipäviipaleet muutamalla tipalla oliiviöljyä. Kasaa kahdelle leivälle munakoisoa ja paprikaa, kahdelle kesäkurpitsaa ja paprikaa. Nosta päällimäiseksi viipale halloumia.

Aasialaisittain

Ruuanlaitossa on välillä vaikea havaita alkuasetelman ja lopputuloksen välistä yhteyttä. Tämä taisi taas olla niitä päiviä. Toisaalta, poika on jostain hoksannut, että aasialaista on välillä tapana syödä lattialla istuen.

Yllättävän pinkki synttärikakku

Tyttäreni ei totisesti ole mikään pinkkiprinsessa, mutta viikko sitten tuli aika vaaleanpunaisehko 7-vuotissynttärikakku.

Visioita kakun ulkomuodosta ehti syntyä lukuisia - ja kaikki ne olisin vajavaisillakin kondiittorintaidoillani pyrkinyt toteuttamaan. Viimeisin toive oli suojatien merkin muotoinen kakku, joka kuulosti kyllä hauskalta, mutta olisi vaatinut sokerimassan käyttöä. Mielestäni sokerimassaa tungetaan kakkuihin jo aivan liikaa ja maku jää usein ulkonäön jalkoihin. No, S-Marketin kakkukoristehylly herätti tyttäressäni uinuvan prinsessan ja niinpä kaupasta lähdettiin punaisen marsipaanin (vihreä oli loppu), vihreän koristegeelin ja hopeahelmien kanssa.

Munaton kakkupohja on serkkuni vanhasta peruskeittokirjasta, josta kopioin sen vuosi sitten ja muutaman kerran olen jo kokeillut. Täytteenä vadelmahilloa ja kermavaahtoa, kostukkeena vadelmamehua. Eli prinsessakakun jäljillä mentiin. Koristeet viritettiin yhdessä. Pitänee ostaa marsipaania kotiin ihan harjoitusmateriaaliksi, että lapsi saa rauhassa väkerrellä kukkia. Ja noita hopeahelmiä riittää vielä muutamaksi vuodeksi.

Lapsethan eivät tunnetusti kakkua syö, joten yhdeksästä juhlijasta kakku maistui vain kolmelle. Mutta heille sitäkin paremmin. Ja erityisesti päivänsankarille.

Munaton kakkupohja

41/2 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
50 g margariinia
2 3/4dl maitoa
2 rkl sitruunamehua

Sekoita kuivat aineet, sulatettu rasva, maito ja sitruunamehu. Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia.

P.S. Tänään juhlittiin äidin syntymäpäivää vähän maltillisemmissa merkeissä. Päivällisen jälkkäriksi nautittiin sentään vaahtokarkkikaakaot, joista tuli hienot ja herkulliset. Joku vaan oli päässyt nuolemaan mun kameran linssiä, eli valokuvaus on toistaiseksi tauolla. Miten pokkarikameran linssin saa puhtaaksi? Nuolemalla lisää, vai?

Porkkana-linssi-kookoskeitto

Pieni vieraamme on syönyt tähän mennessä hyvällä halulla tekemiäni "kaikki lapset tykkää"-perusruokia, eli makaronilaatikkoa, perunamuusia ja kalakeittoa. Koska hän tulee kulinaristisesta kodista, uskaltauduin kokeilemaan jo vähän jännittävämpiä makuja. Tämä soppa on maistunut meillä molemmille lapsille.

Olen valmistanut lukuisia versioita bataatti-kookoskeitosta. Jossain vaiheessa keksin lisätä linssit ja nyt viime aikoina olen uskaltautunut vaihtamaan bataatin porkkanaan. Keiton kotimaisuusaste paranee huimasti ja linssit pitävät  rakenteen mukavan tukevana. Inkivääri on porkkanan ehdoton kaveri.

Porkkana-linssikeitto (6:lle)

1 kg porkkanoita
200g punaisia linssejä
3 valkosipulin kynttä
Parin peukalonpään kokoinen pätkä inkivääriä
1 kanaliemikuutio
2 dl kookosmaitoa
Loraus (rypsi)öljyä
Mustapippuria

Kuori ja paloittelet porkkanat. Kuori valkosipulin kynnet ja paloittele karkeasti. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä porkkanoita ja valkosipulia. Lisää hienonnettu (tai raastettu) inkivääri sekä linssit. Kaada päälle kylmää vettä niin, että ainekset peittyvät, lisää liemikuutio ja anna hautua pehmeäksi hiljaa kiehuen. Lisää tarvittaessa vettä, keiton on kuitenkin tarkoitus jäädä aika sakeaksi. Lisää lopuksi kookosmaito ja soseuta sauvasekoittimella. Mausta varovasti mustapippurilla.

Molemmille pienille maistui kiitettävästi. Tällä hetkellä keittiön tädin sydäntä lämmittää eniten, kun kysyn "otatko lisää" ja vastaus on "too, otan".

Tyttärelle tämä on sellaista peruspöperöä, joka kelpaa, mutta ei aiheuta riemunkiljahduksia (harvempi ruoka niitä synnyttää, mutta koko ajan useampi). Testiryhmään osui sattumalta myös yksi nälkäinen ekaluokkalainen, joka maistoi lusikallisen, kiitti kohteliaasti ja poistui rakentamaan legoajoneuvoa. Ehkä sekin on aidon ystävyyden merkki, että uskaltaa tulla meille, vaikka täällä tarjotaan harva se päivä porkkanakeittoa.

Pikapikaruokaa

Kiirettä pitää. Meidän ruokailu- ja muuksikin seuraksi on liittynyt muutamaksi päiväksi viikossa hoitolapsi, eivätkä vuorokauden tunnit ole kuitenkaan vastaavassa suhteessa lisääntyneet. Tästä seuraa se, että pääkokin luovuutta ja sopeutumiskykyä koetellaan entistä ankarammin. Tänään keksin vahingossa jotain nerokasta: pikalounaan, joka on valmiiksi jäähtynyt. Eli syömävalmista suoraan kattilasta. Näin se syntyy:

11.15: Tullaan kotiin puiston ja pankin ja kaupan kautta ihan liian myöhään, vatsat ja lapset nälästä kiljuen. Laitetaan kananmuna kiehumaan.

11.17: Sijoitetaan kiljuvat lapset syöttötuoleihin turvallisen välimatkan päähän toisistaan ja kiinnitetään turvavyöt. Annetaan lapsille alkupalaksi kirsikkatomaatteja ja viinirypäleitä.

11.19: Sekoitetaan kattilassa pakasteperunamuusiainesta (esim. Oolannin luomu, sisältää pelkkää kypsennettyä perunaa), neste ja voi.

11.20: Sulatetaan mikrossa pakastesoijapullia, mutta ei kuumenneta, ainoastaan sulatetaan.

11.23: Muna on suunnilleen valmis. Laitetaan muna kylmään veteen jäähtymään.

11.25: Kuumennetaan perunamuusia hetki, mutta vain sen verran, että seos tasoittuu ja voi vähän sulaa. Peruna on valmiiksi kypsää, sitä ei tarvitse keittää.

11.27: Ladataan lautasille annokset muusia, soijapullia ja kananmunaa. Kaikki on valmiiksi syöntilämmintä (lue: melkein kylmää). Ei jäähdyttelyä, ei itkuja, ei palaneita suita.

Ja kun vihdoin ehdin ottaa kameran esiin, oli jäljellä tämä:

Suklaata, raakana

Oli meidänkin aika kokeilla raakasuklaan tekemistä. Oikeastaan olen alkanut kiinnostua asiasta vasta viime aikoina, kun olen maistellut valmiita raakasuklaita ja erityisesti katsellut niiden kilohintoja, jotka liikkuvat siinä sadan euron kieppeillä. Ja toki ajatus terveellisestä ja oikeasti hyvän makuisesta herkusta houkuttelee. Ensin addiktoin itseni raakakaakaonibseihin - ja se kävikin nopesti, parissa päivässä. Siitten mietin, että jos näitä vähänkin makeuttaa, niin eihän se mitenkään voi pahaa olla. Päädyin hankkimaan ensikokeilua varten CoCovin valmiin raakasuklaanvalmistuspakkauksen, koska Ruohonjuuressa oli monista raaka-aineista tarjolla vain lähemmäs kilon säkkejä. Tuntui vähän liioittelulta sijoittaa sataa euroa tämmöiseen pikku herkkukokeiluun.

Tytär innostui heti suklaan tekemisestä  ja lapsille sopivaa puuha onkin. Käytännössä aineet vain sekoitettiin vesihauteessa, jota en virittänyt kattilaan vaan tiskialtaaseen. Näin lämpötila pysyi aisoissa eikä uskoakseni ylittänyt sitä syntistä 45 asteen rajaa, joka tuhoaa hienot ravintoaineet. Lisäsimme osaan suklaasta kaakaonibsejä, osaan pakkauksen mukana tulleita gojimarjoja ja osasta tehtiin vampyyrinhampaita ilman lisämausteita.

Pakkauksessa on valmiina agavesiirappia makeutukseen. Emme laittaneet kerralla kaikkea vaan maistelimme ja päädyimme 2/3 pullolliseen. Miehen mielestä suolaisuus maistui vähän liikaa läpi ja olisi vaatinut lisää makeutta, itseäni maku miellytti. Suola oli seoksessa valmiina. Tyttärelle suklaa maistui, erityisesti vampyyrinhampaat, mutta suuta kutitti jälkeenpäin. Olisiko johtunut maca- tai lucumajauheesta? Nehän voi jatkossa vaikka jättää poiskin, tai lisätä vain osaan suklaamassasta.

Suklaan kokkailu ei varmasti jää tähän kertaan ja maustamisideoitakin on mielessä vaikka mitä. Ei tätä ihan jatkuvasti voi kuitenkaan jääkaapissa pitää, sen verran nopeasti suklaarasia tyhjenee...

 

Perinteiden äärellä: palapaistia

Eilen se vihdoin tapahtui: mieheni laittoi ruokaa. Viimeksi sama koettiin reilu vuosi sitten, kun vauva oli viikon vanha ja isä koki velvollisuudekseen ruokkia poikastaan imettävää emoa. No, lopputulos oli, että niin äitikin kuin lapsetkin itkivät vuolaasti nälkäänsä, ennen kuin pitsat viimein saatiin pöytään siinä iltakymmenen jälkeen.

Tämän kertainen kokkaussessio oli paremmin ajastettu, vaikka aikaa siihen kyllä kului. Ruoka valmistui päivän mittaan, mutta syömisajankohdaksi sovittiin varmuuden vuoksi vasta ilta. Ruokalistalla oli perinteistä palapaistia, jota anoppi tekee usein ja hyvin. Kokoliha on meidän taloudessa aikalailla tuntematon tuote. Suurin yllätys olikin se, kuinka vähiin liha kaiken paistamisen ja hauduttamisen jälkeen meni. Sama määrä jauhelihaa tuntuu paljon riittoisammalta.

Ohje on yhdistelmä anopin perinteistä sekä googlattuja lisävinkkejä, kokin luovuutta unohtamatta.

Palapaisti (4-6:lle):

600g naudan palapaistia
1 iso sipuli
2-3 porkkanaa
Voita tai Oivariinia
Vehnäjauhoja
1/2 dl kuohukermaa
Suolaa
Mustapippuria
Valkopippuria

Kuutioi liha parin-kolmen cm:n kuutioiksi. Ruskista lihat parissa erässä voissa kuumalla pannulla. Laita lihat kattilaan odottamaan. Kuutioi sipuli ja ruskista se pannulla. Tämän jälkeen huuhtele paistinpannu vesitilkalla ja kaada vesi kattilaan lihojen päälle. Tee ruskea kastike: ruskista vehnäjauhot kunnolla tummaksi n. 50 grammassa voita. Jauhojen määrää en huomannut vakoilla, mutta sen verran, että niistä tulee voin kanssa paksu tahna. Lisää vettä sen verran, että syntyy paksuhko kastike. Kaada kastike kattilaan lihojen päälle ja pilko sekaan porkkanat. Vettä voi lisätä, jos kastike tuntuu liian paksulta.

Mausta pippurilla (kokki laittoi molempia, valkopippuri olisi perinteinen ratkaisu) ja hauduttele miedolla lämmöllä pari-kolme tuntia. Lisää ennen tarjoilua kerma ja mausta suolalla maun mukaan. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Hyväähän tästä tuli ja lihaa pystyi pilkkomaan lusikalla. Kaikki tykkäsivät ja kattila miltei tyhjeni yhdellä aterialla. Eli kaikkeen vaivannäköön ja haudutteluaikoihin nähden aika pieni satsi, annos kannattaa tuplata, koska tämähän vain paranee seuraavaan päivään.

Mies oli silminnähden tyytyväinen saavutukseensa ja suunnitteli jo seuraavaa ateriaa. Mitähän hyvää me ensi vuonna saadaan?

Torttuja

"Runeberg oli runoilija, kirjailija ja paljon muuta. Hänellä oli kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli. Runeberg tapasi isänsä ensimmäisen kerran vasta kolmevuotiaana ja oppi kävelemään vasta kolmevuotiaana, koska sairasti risutautia (oik. risatauti, lat. scrofulosis on pitkällinen tuberkkelibasillin aiheuttama, lapsilla ja nuorilla henkilöillä esiintyvä rauhastulehdus)." Tämän kaiken tytär ehti kertoa ennen kuin haukkasi. Kyllä eskarissakin kaikenlaista oppii. 

Lopputulos oli rapea ja kakkumainen, ei ihan niin hyvä, että tekisin samalla ohjeella uudestaan. Eli haeskelen uuden ohjeen ensi vuodeksi. Ja valkoista kuorrutusta. Huomasin kuorrutteen vaaleanpunaisuuden vasta, kun pursotin sitä tortuille. Yllättävän hyvin nuo Dr.Oetkerin kuorrutteet säilyvätkin, tämä kun oli väristä päätellen toissajouluista.

Muilla mailla Kap Verdellä

Olimme tammikuun alussa kahden viikon lomamatkalla Kap Verdellä (Sal/Santa Maria). Reissun ruokahuolto hiukan mietitytti etukäteen. Uskoin 1-vuotiaan pärjäävän aika hyvin ravintolaruuilla, isosiskon rajoittuneet makumieltymykset enemmänkin huolettivat. Enpä olisi murehtinut, jos olisin tiennyt, että lähes joka ravintolasta saa pasta bolognesea. 

Se paras ja nopein bolognese.

Saimme vanhemmiltani vinkin hyvästä rantaravintolasta (Hotelli Morabezan Beach Club), jossa sitten ahkerasti käytiinkin lounaalla. Tilaus oli aina sama: päivän kala ja spagetti bolognese. Lapsen pasta-annos ilmestyi pöytään joka kerta yhtä hämmästyttävällä nopeudella, kokki varmaan heitti annoksen mikroon jo nähdessään meidän lähestyvän ravintolaa. Ja silti maku oli ihan kohdallaan, erityisesti tyttären mielestä. Vauva taas söi aikuisten annoksista pääasiassa kalaa - onneksi kalafileet olivat niin suuria, että niistä riitti ahmatillekin jaettavaksi. Lautasella oli useimmiten serraa eli wahoota eli raitamakrillia, pari kertaa myös tonnikalaa. Takuutuoretta. Beach Clubilla kala grillattiin asiakkaan edessä ulkogrillissä, lisukkeet ja herkullisen valkosipulikastikkeen sai annostella itse. 

Onko tää lasten annos?

Wahoota isin haarukasta.

Jalat pöydällä Beach Clubilla.

Hotellitarjonta oli aika all inclusive-painotteista, mutta valitsimme täysihoidon sijaan pelkät aamiaiset, koska ajatus 45 perättäisestä ateriasta samassa ravintolassa ei totisesti innostanut. Valinta osoittautui oikeaksi. Kylälle oli lyhyt matka ja ravintolatarjontaa oli ihan riittämiin. Jos olisimme illastaneet hotellissa, olisi kylällä käyminen jäänyt kokonaan väliin ja mökkihöperyys vallannut ainakin vanhemmat. Toki muutamana iltana söimme hotellillakin ja pari kertaa aikuiset söivät noutopitsaa hotellin sängyllä lasten herkutellessa valmispuurolla. Mukavaa vaihtelua sekin.

Iloksemme joku on rahdannut Kap Verdelle ikeallisen valkoisia Antilop-syöttötuoleja, niitä löytyi varsinkin hotellien ravintoloista. Myös matkarattaat ja oma Sack´n seat-matkasyöttötuoli helpottivat pikkumiehen ateriointia. Silikoninen ruokailualusta tuotiin myös kotoa, tosin se lensi maahan ihan yhtä iloisessa kaaressa kuin lautasetkin. Loppujen lopuksi lautasta onkin helpompi pidellä kiinni pöydässä yhdessä kädellä kuin lötköä alustaa.

Päätimme unohtaa varoitukset salmonellasta ja söimme joka päivä mahtavaa italialaistyylistä jäätelöä, jota parikin eri jäätelöbaaria tarjosi ja ilmeisesti valmistikin paikan päällä. Poika oppi artikuloimaan sanan "anna" erittäin selvästi ja kovaäänisesti.

Matkalla juhlittiin myös pojan 1-vuotissyntymäpäivää. Kakku napattiin hotellin aamiaispöydästä ja koristettiin papaijalla.

Ja ettei tärkein unohtuisi: kyllä, sitä tuli syötyä. Hiekkaa.

Silakoita!

Ikuisuuksia kestäneen joululoman jälkeen mekin aletaan vähitellen palailla arkeen. Vauva ei ole enää vauva vaan 1-vuotias taapero. Vaikka on se vielä aika vauva kuitenkin. Lomailtiin pari viikkoa Kap Verdellä ja siellä taas muistui mieleen, että kotonakin pitäisi syödä kalaa enemmän ja monipuolisemmin. Muistin jostain lifestyle-blogista bongaamani silakkareseptin, hankkiuduin Hakaniemen halliin ja itse ruokahan syntyikin aika pienin ponnistuksin. Silakkafileet näyttävät maksavan kympin kilo eli aika lailla enemmän kuin kokonaiset, mutta valmiit fileet ovat mukavan matalan kynnyksen lähestymistapa niin lapsille kuin tällaiselle tonnikala- ja kalapuikkokokillekin.

Kuva olis kiva, mutta kamerani on toistaiseksi kateissa matkan jäljiltä, eikä puhelinkaan suostunut luovuttamaan sillä otettuja kuvia langattomasti eteenpäin. Mutta eihän tämä erityisen kaunis ruoka ole.

Uunisilakat (4-6:lle)

600g silakkafileitä
1 purjo
2 dl kuohukermaa
Suolaa ja pippuria

Leikkaa purjo renkaiksi ja levitä uunivuoan pohjalle. Leikkaa silakoista saksilla selkäevä pois ja levitä fileet työtasolle nahka alaspäin. Mausta kala suolalla ja (musta)pippurilla. Valkopippuri toimisi varmaan myös, jos sitä sattuu löytymään. Kääri fileet rulliksi ja asettele purjojen päälle. Kaada lopuksi päälle kerma ja lisää pintaan suolaa ja pippuria. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia. Silakkarullat saavat vähän väriä ja rapeutta pintaansa ja purjo pehmenee kermassa ihanan makeaksi.

Tarjosin silakat puikulaperunamuusin kanssa. Päivi on kyllä oikeassa, puikulat ovat herkkua. Ruuan menekki oli, kuten yleensä, kaksijakoinen: pikkumies tykkäsi kovasti ja veteli silakkarullia kaksin käsin. Tytär tykkäsi ensin, sitten ei tykännytkään, kuori nahan kalan päältä ja söi pari rullaa. Mies oli diplomaattisen hiljainen. Eli tätä tarjotaan meillä kyllä uudelleenkin, että tottuvat. Onneksi silakkaa saa syödä vain kerran kuussa, vai miten se oli?